Miten päästä uratavoitteissa eteenpäin, kun paska osuu tuulettimeen?

Miten päästä uratavoitteissa eteenpäin, kun paska osuu tuulettimeen? 

Kun tekee hiki hatussa töitä omien uratavoitteiden ja unelmien eteen, mutta saa palkkioksi vain märkää rättiä naamalleen, voi usko omiin unelmiin ja kykyihin olla vähissä. Tässä tekstissä kerron, miten pääset eteenpäin silloin, kun tekee mieli luovuttaa.

Kun firmasi menee konkurssiin, iso kauppa sivuun, työt katoavat alta koronamylläkän vuoksi, urasi tai bisneksesi polkee paikallaan, motivaatio saattaa lörpähtää ja mielesi tekee palata taaksepäin takaisin tuttuun ja turvalliseen työhösi – tai elämään, jossa et uskalla rohkeasti tavoitella haluamaasi. 

Jos tarkastelet toimintaasi, tiedät, ettei kyse siitä, ettet tekisi töitä tavoitteidesi ja unelmiesi eteen. Jostain kumman syystä tekemäsi asiat eivät vain johda haluamiisi lopputuloksiin.  Tilanne turhauttaa ja alat epäillä omia taitojasikin. Kysymys “onko minusta tähän?” voi hiipiä mieleesi useammin ja useammin. Tai sitten ajattelet, että universumilla täytyy olla jotain sinua vastaan. Saatat myös ajatella, että nyt olet käynyt urahaaveiden tavoittelun tien – eikä se onnistunutkaan. Onko aika siis luovuttaa?

Muutos on sotkuinen prosessi – se kuuluu asiaan

Jokainen meistä kohtaa niitä hetkiä, kun olemme edistysaskeleiden jälkeen ottaneet takapakkia. Välillä tuntuu, ettemme pääse eteenpäin lainkaan. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa – omia edistysaskeleita on yleensä vain vaikea huomata. 

Tilanteessa, jossa mikään ei tunnu onnistuvan, on aika tehdä muutoksia. Joskus me ihmiset ajaudumme huomaamattamme tilanteeseen, jossa toistamme samoja, osittain jopa haitallisia toimintamalleja ja yritämme niiden avulla päästä eri lopputulokseen. Einstein määritti hulluuden niin, että tekee samaa asiaa uudestaan ja uudestaan odottaen eri lopputulosta. Hulluuden sijaan kyse on enemmänkin inhimillisyydestä – on helpompaa pysyä tutussa ja turvallisessa toimintamallissa, vaikka se ei johtaisikaan haluttuun lopputulokseen, kuin astua pois omalta mukavuusalueelta ja kokeilla jotain uutta. 

Näin pääset ylös epäonnistumisen kuopasta ja pettymyksistä yli

Olet ehkä kuullut tarinan ihmisestä, joka oli kaivamassaan syvässä kuopassa ja yritti päästä sieltä pois kaivamalla kuoppaa syvemmäksi. Kuopan reunalla ihmiset huutelevat omia neuvojaan kuopasta ylös pääsemiseen: ”Ole sinnikäs!”, ”Ryhdistäydy nyt!”, ”Kuvittele, ettet ole kuopassa, niin pääset sieltä pois!” 

Sinä voit kokea olevasi juuri tuossa tilanteessa. Yrität tehdä parhaasi, mutta epäonnistumisen kokemukset ja muiden neuvot saavat aikaan omantunnon pistoksen. Eikö mikään riitä? Nyt on aika laittaa lapio maahan ja pysähtyä. Seuraavaksi tarjoan sinulle tikapuut, joilla pääset ylös epäonnistumisen kuopasta, eli 5 keinoa siihen, miten pääset jumiutuneesta tilanteesta eteenpäin.

1. Palauta mieleen, miksi aloitit 

Silloin kun tekee mieli luovuttaa, on hyvä palauttaa mieleensä syyt siihen, miksi haluat muutosta. Kun pysähdyt miettimään, mitä asioita arvostat, miksi aloitit unelmiesi tavoittelun ja mitä haluat sitä kautta saavuttaa, vahvistat omaa motivaatiotasi unelmiesi saavuttamiseen. Kun muistat, että tavoittelemasi asia on sinulle todella merkityksellinen, et enää haluakaan lyödä hanskoja tiskiin, vaan nousta uudelleen (kunhan olet käsitellyt pettymyksen ensin ja ottanut pienen breikin unelmiesi tavoittelusta). 

2. Uskalla luopua tehottomista toimintamalleista ja luo uusi suunnitelma

On tärkeää ymmärtää, että kun tavoittelet elämässäsi jotain suurta, joudut jättämään tavoitteen kannalta vähemmän merkityksellisiä asioita ainakin hetkellisesti taka-alalle. Tämä ei missään nimessä tarkoita sitä, että sinun pitäisi tinkiä esimerkiksi levosta, palautumisesta ja merkityksellisistä sosiaalisista suhteista, sillä niillä on oma positiivinen vaikutuksensa siihen, miten jaksat. Kyse on lähinnä siitä, että opettelet jakamaan käytettävissä olevan aikasi niin, että maksimoit tehokkuutesi.

Käy siis aikataulujasi läpi ja pohdi, käytätkö aikasi oleellisiin asioihin. Sometatko IG:ssä jatkuvasti, koska somevalmentaja käski sinun tehdä niin? Viekö se sinua eteenpäin? Jos ei, kehitä toimintaasi tai etsi uusi keino, joka toimii. Päivissämme on monesti aikasyöppöjä, jotka kuulostavat näennäisesti järkeviltä, mutta jotka eivät tuota tulosta. Karsi siis tehottomat toimintamallit, ja luo itsellesi uusi suunnitelma keinoineen ja aikatauluineen, jonka avulla pääset lopulliseen päämäärääsi. 

Vaikka omista vanhoista toimintatavoista luopuminen voi olla yllättävänkin vaikeaa, kannattaa ajatella sitä niin, että luopumisen myötä voit käyttää resursseja johonkin tuottavampaan toimintamalliin. Toisin sanoen jos huomaat olevasi keskellä jokea vettä täynnä olevassa veneessä ja hetken vettä äyskäröityäsi huomaat, että veneessä on reikä pohjassa, kannattaa heittää äyskäri pois ja alkaa keskittymään siihen, miten pääset rannalle ilman venettä. Jos sinusta tuntuu hankalalta selventää suunnitelmaasi yksin, voit palkata itsellesi henkilökohtaisen uravalmentajan tai vaikka osallistua valmennukseen verkkokurssin muodossa. Valmiiden vastausten sijaan uravalmentaja auttaa sinua löytämään sinun todellisen potentiaalisi ja urasi kannalta merkitykselliset seuraavat stepit. 

3. Varmista, että suunnitelmasi sisältää välitavoitteita

Kun olet asettanut itsellesi tavoitteen ja tehnyt suunnitelman sen saavuttamiseksi, luo mukaan suunnitelmiisi myös pienempiä välitavoitteita. Ison tavoitteen pienemmäksi pilkkominen saa aikaan sen, että koet onnistumisen tunteita myös matkan varrella. Näin motivaatiosi pysyy paremmin yllä. Kun teet asioita pienemmissä osissa, pystyt myös jatkossa paremmin havaitsemaan, mitkä asiat eivät toimi ja karsimaan ne pois.

Vuorikiipeilijä, joka kiipeää Mount Everestille ei lähde kiipeämään saman tien huipulle, vaan jakaa vuoren moneen eri tasoon, joista keskittyy aina yhteen kerrallaan varmistaen, että jokainen kiivetty osio vie häntä kohti huippua. Kun luot itsellesi välitavoitteita, pidä siis mielessä, että niistä jokaisen välitavoitteen pitää viedä sinua kohti päätavoitettasi.  

4. Vie uusi suunnitelmasi käytäntöön

Kun olet selkeyttänyt tavoitteet itsellesi, pilkkonut ne osiin ja laatinut itsellesi suunnitelman niiden toteuttamiseksi, on aika laittaa suunnitelma käytäntöön. Muista, kun lähdet toteuttamaan suunnitelmaasi, että kyseessä on pitkän matkan juoksu, ei 100 metrin sprintti. 

Kun lähdet etenemään kohti lopullista tavoitettasi välitavoitteiden kautta, pysähdy aina hetkeksi pohtimaan, vievätkö saavutetut välitavoitteet sinua kohti päämäärääsi, mikä tekemisessäsi on toimivaa ja mikä ei ja tekisitkö jonkin asian toisin nykyisten tietojesi valossa.  Muista palkita itsesi saavutetuista välitavoitteista ja olla itsellesi armollinen, jos jokin suunnitelmassasi ei ollutkaan toimivaa. Elämä on oppimiskokemus ja myös jokainen virheemme opettaa meille jotakin tulevaisuutta varten. 

5. Hyväksy epäonnistumiset osana matkaasi

Hyväksy, että haasteet ovat osa matkaasi. Haasteiden olemassaoloa ei kannata kieltää, mutta niiden ei pidä antaa hallita elämääsi ja sitä, mitä teet ja mitä jätät tekemättä. Muista myös, että et ole yksin epäonnistumisen kuopassa. Meistä jokaisella tulee elämässämme hetkiä, jolloin tulee tunne siitä, että mikään ei onnistu tai etene. Kuopasta pääsee kuitenkin aina lopulta ylös ja myöhemmässä elämänvaiheessa voit käyttää työkaluja, joita käytit kriisistä selviämiseen, hyödyksesi muissa kohtaamissasi vaikeissa elämäntilanteissa. 

Lataa myös avuksesi maksuton oppaani, jossa jaan 5 harjoitusta epäonnistumisen pelon voittamiseen! ♥

Oman elämäsi Superstara maksuton opas

“Mulla oli vihdoin viikonlopuna aikaa tutustua sun oppaseen. Siitä sai ihanasti lisää rohkeutta ja motivaatiota lähteä kehittämään omaa juttua eteenpäin. 😍 Se oli hyvä semmoinen ns. ”potku perseelle”, että älä enää unelmoi vaan ala tehdä. 😄  Ja kiva, että siinä käsiteltiin juuri pelkoa ja epäonnistumisia, koska niiden ajatusten kanssa kamppailee varmasti moni. Kiitos siis! 💕🙏”

– Jenna, valmentaja & opiskelija

Lataa maksuton opas ja luo unelmiesi ura tai bisnes!

Taru_opaskuva_v5

Menikö pelko pöksyyn, kun pitäisi ryhtyä toimiin ammatillisten tavoitteidesi saavuttamiseksi?

Kammoksuttaako ajatus alanvaihdosta, uuden työn hakemisesta, yrittäjäksi hyppäämisestä tai seuraavan askeleen ottamisesta kohti unelmiasi?

Lataa opas, heitä hyvästit epäonnistumisen pelolle ja anna palaa!

Opas sisältää viisi harjoitusta, jotka auttavat sinua etenemään kohti unelmiasi.

[themify_button link=”#lataaopas”]Lataa opas[/themify_button]

Lataa maksuton opas

Jaa postaus sosiaalisessa mediassa ja kerro, mitä ajatuksia teksti herätti: [shared_counts]

Samankaltaiset artikkelit