3 syytä, miksi huijarisyndrooman ei pidä estää sinua astumasta esille mediassa 💪

Julia Kaukinen

Mitä tehdä, jos pelko esille astumisesta ja epävarmuus omasta asiantuntijuudesta tai aiheesta iskee, vaikka tiedät, että sinun pitäisi astua isosti mediassa esille – etenkin silloin, kun haluat viedä menestyvän tai kasvussa olevan bisneksesi seuraavalle tasolle?

 

Syy, jonka vuoksi halusin ottaa tämän aiheen esille on se, että olen kuullut liian monen yrittäjän puhuvan siitä, että he haluaisivat tuoda itsensä, tarinansa ja asiantuntijuutensa ison yleisön kuuluviin, mutta eivät uskalla tehdä sitä, koska pelätään altistaa itseään kritiikille. Samaan aikaan saatetaan myös epäröidä omien ajatusten ja itsensä esille tuomista.

 

Tämä pelko voi näyttäytyä myös niin, että hiotaan sitä omaa viestiä aivan loputtomiin – vaikka fakta on se, että oma viestintä ei ole koskaan valmis – ja mitä enemmän uskallat viestiäsi tuoda esille ja olla esillä, sen nopeammin ja paremmaksi viestisi muotoutuu.

 

Seuraavaksi kerron sinulle muutaman syyn, miksi sinun kannattaa astua esille mediassa ja tehdä pitkäjänteistä PR-työtä, jotta voit tavoittaa unelmiesi asiakkaat, saada uusia mahdollisuuksia (kuten puhekeikkaa, lisää haastispyyntöjä, kustannussopimuksen, sponsorisopimuksia, sijoittajia jne).

 

PR PRO MASTERCLASS

1. Jokaisella meistä on arvokasta annettavaa ja sanottavaa.

 

Usein se asia, mitä pidät itsestään selvänä ja tylsänä, on juuri se asia, mikä tekee sinusta ja tarinastasi kiinnostavan. Kysy siis läheisiltä, tuttavilta, asiakkailta ja yleisöltä, mikä on sinun tarinassa ja asiantuntijuudessa se kiinnostavin pointti – ja usko, että se voi oikeasti kiinnostaa myös isompaa yleisöä.

 

2. Ydinviestisi ja sanomasi kirkastuu viestimällä

 

Kun puhut omasta aiheestasi, olet haastateltavana ja kirjoitat vieraskyniä omasta aiheestasi, sinulle kirkastuu se, mikä on oman aiheesi ydin. On myös tärkeää hyväksyä se, että viestisi muotoutuu ajan kanssa, eikä tule koskaan olemaan valmis. Siksi on hyvä aloittaa nyt.

 

3. Paikalleen jämähtäminen lykkää menestystäsi

 

Joka hetki, jonka lykkäät esille astumista, jätät pöydälle silmäpareja ja ihmisiä, jotka tarvitsevat apuasi, uusi liidejä ja asiakkaita, joiden elämän voisit mullistaa avullasi. Samalla pöydälle jää uusia mahdollisuuksia, kuten puhekeikkoja, lisää haastattelupyyntöjä, sponsoridiilejä, kustannussopimukksia jne → Kun astut esille, jaat asiantuntemustasi ja tarinaasi, mahdollistat edellä mainittujen mahdollisuuksien tulemisen luoksesi – ja samalla isomman impaktin ja kasvun bisneksellesi.

 

Joko esille astuminen houkuttaa? Jos kyllä buukkaa minulle aika maksuttomaan PR Strategy -puheluun, jossa käymme yhdessä läpi, miten PR ja medianäkyvyys voi auttaa sinua ja bisnestäsi! 🤩

PR PRO

top

categories

Henkilöbrändäys

Lisää lyhyt kuvaus kategorian sisällöstä tähän.

Henkilöbrändäys

Lisää lyhyt kuvaus kategorian sisällöstä tähän.

Henkilöbrändäys

Lisää lyhyt kuvaus kategorian sisällöstä tähän.

Henkilöbrändäys

Lisää lyhyt kuvaus kategorian sisällöstä tähän.

Henkilöbrändäys

Lisää lyhyt kuvaus kategorian sisällöstä tähän.

Jatka lukemista

valitse

kategoria

Henkilöbrändäys

Lisää lyhyt kuvaus kategorian sisällöstä tähän.

Henkilöbrändäys

Lisää lyhyt kuvaus kategorian sisällöstä tähän.

Henkilöbrändäys

Lisää lyhyt kuvaus kategorian sisällöstä tähän.

Henkilöbrändäys

Lisää lyhyt kuvaus kategorian sisällöstä tähän.